Pikkuherran saalis

Sakun ensimmäisestä jänöstä ei aikaisemmin ollut kuvamateriaalia, mutta nyt sain kaivettua miehen puhelimesta kuvia. Joitakin tämä voi järkyttää, mutta itse en näe tässä mitään niin järkyttävää ettenkö voisi kuvaa julkaista. Joten tässäpä se nyt on, pikkuherra Sakarin ensimmäinen saalis:

Saku ja Osmo mökkimetsässä

Saku harjoittelemassa Osmon kanssa:

Jännä häntä

Häntä on aika jännä juttu välillä. Samoin oma peilikuva.

Mökkireissu ja Sakun ensimmäinen jänö

Oltiin sunnuntaina koko popula mökillä. Matkassa oli siis 4 ihmistä ja 3 koiraa. Saavuttiin saareen Sakun kanssa toisessa erässä ja poika pinkoi samantien metsään samaan suuntaan kuin isommatkin olivat menneet. Siellä se pieni mennä vipelsi muiden mukana kuin vanhakin tekijä.

Yhdessä vaiheessa oltiin tutkailemassa sienitarjontaa ja törmättiin sitten varsinaisiin pupujahtilaisiin ja siellähän olikin jo saalista: Sakun ensimmäinen jänö! Siinä mielessä antoisa reissu kyllä, mutta kotiinlähtö ei ollutkaan ihan niin helppoa. Tuuli niin rajusti, että vene pääsi laiturista karkaamaan..aika veikeä olo on katsella saaresta veneen menoa. Onneksi saatiin soitettua apua läheltä ja saatiin vene nopeasti takaisin.

Seuraavaksi ongelmia aiheutti keskimmäisen koiran uppiniskaisuus. Yleensä isoin on se itsepäisin, mutta nyt ei pienempi meinannut millään tulla metsästä pois ja oli sitten saanut töppösensäkin auottua jotenkin. Epäilemme karkeaa kivikkoa syylliseksi. Koira saatiin kuitenkin kiinni ja sitten saatiinkiin arpoa, että joudutaanko uimaan. Mentiin täydellä veneellä pieni matka ja vähän hirvitti. Kaksi meistä jäi lähirannalle koirien kanssa ja selvittiin lopulta kaikki ehjinä - vaan ei kuivina - perille. Että sellainen reissu.

Ärsytyksiä

Nyt *tuttaa. Ihan urakalla. Aika monikin asia ihmisten käyttäytymisessä on alkanut ärsyttää karvaisen perheenlisäyksen myötä.

Ne roskat. Onko se tosiaan niin vaikeaa pitää se karkkipaperi tai räkärätti taskussa seuraavalle roskikselle asti, häh? Hieno on koko ajan olla kieltämässä, kun koira löytää maastosta aarteita. Vielä näidenkin yli tosin menee kaljapullojen rikkominen. En vaan voi ymmärtää. Kesällä oli todella lähellä pienten töppösten satuttaminen, kun lenkkipolulta löytyi läjä lasinsiruja ja näytti vielä siltä kun niitä olisi yritetty peittää. 

Koirien jätökset keskellä tietä. Miksi? Voin rehellisesti sanoa, ettei tämän perheen koirat edes suostu tekemään tarpeitaan tielle, eikä pieninkään tulokas ole edes vahingossa moista tehnyt. Tämäkin on ihan puhtaasti siellä hihnaa pitelevästä päästä kiinni ja jos ei ole intressejä opettaa koiraansa niin sietäisi opetella käyttämään niitä koirankakkapusseja sitten. Joita ei toim. huom. allekirjoittaneella ole koskaan mukana, koska pentu osaa painella metsän puolelle tarpeilleen.

Ihan oikeesti, jotain järkee siihen touhuun.

Koira ja sen kaverit

Jännä huomata miten paljon uusia tuttavuuksia on tullut koiran hankkimisen jälkeen. Ihan vaan sellaisia lenkillä moikattavia on vaikka kuinka paljon ja Sakullakin siis ihan kiitettävästi koirakavereita, joiden kanssa voi välillä lenkillä törmätessä temmeltää hetkisen. Muutaman koirakaverin omistajan kanssa on tullut vaihdettua enemmänkin vinkkejä ja niksejä koiravauvan hoidossa ja koulutuksessa ja se onkin aika hienoa. Tällä alueella asustaa aika paljon koiria, ja olisi vähän harmi jos ei Sakkeus saisi tutustua lajitovereihinsa. Lenkeillä olenkin ottanut sen asenteen, että jos vastaan tuleva koira+omistaja haluaa tutustua, niin sitten tutustutaan. Itse en kuitenkaan änkeä jokaisen vastaantulijan luokse koiran kanssa, sillä kaikki eivät halua jäädä turisemaan, eivätkä kaikki koirat halua tutustua yli-innokkaaseen pentuun.

Perheen pikkumusta on hieman arka yksilö ja haluan välttää sen Sakun kohdalla. Siksipä Sakkeus kulkee mukana joka paikkaan ja saa tutustua lähialueen koiriin ja koiranomistajiin. Tähän mennessä pikkuinen onkin ollut aivan mahdottoman sosiaalinen ja iloinen tapaus. Lähes kaikki otetaan vastaan hännänheilutuksella ja rajattomalla innolla. Pyöräilijät, äänekkäät lapset ja esim. uhkaavan oloiset känniläiset tosin aiheuttavat niskakarvojen pörhistelyä. Pyöräilijöihin ja lapsiin tutustutaan pikkuhiljaa, uhkaaviin yksilöihin ei niinkään.

Sohvanvaltaaja

Perheen keskimmäinen koira vierastaa kameroita ja valokuvausta ja lähtee vipeltämään karkuun. Pienin tulokas ei ole moksiskaan, mutta kaverista on hankala saada muita kuin nukkumiskuvia. Poika on niin nopea liikkeissään, että yleensä lopputulos on tämä:

Paitsi tosiaan silloin kun ollaan nukkumassa tai juuri herätty.

Sohva on paras paikka. Yleensä torkkupeittoa pitää vielä kaivaa ja myllätä sopivaan asentoon. Auta armias jos sohvalla/muulla nukkumapaikalla ei ole mitään irtonaista myllättävää..

Tälläkin hetkellä pikkuinen nukkua tuhnottaa vierassängyllä kylpytakin päällä. Kohta pitkälle metsälenkille.