Pikkuherran saalis

Sakun ensimmäisestä jänöstä ei aikaisemmin ollut kuvamateriaalia, mutta nyt sain kaivettua miehen puhelimesta kuvia. Joitakin tämä voi järkyttää, mutta itse en näe tässä mitään niin järkyttävää ettenkö voisi kuvaa julkaista. Joten tässäpä se nyt on, pikkuherra Sakarin ensimmäinen saalis:

Saku ja Osmo mökkimetsässä

Saku harjoittelemassa Osmon kanssa:

Jännä häntä

Häntä on aika jännä juttu välillä. Samoin oma peilikuva.

Mökkireissu ja Sakun ensimmäinen jänö

Oltiin sunnuntaina koko popula mökillä. Matkassa oli siis 4 ihmistä ja 3 koiraa. Saavuttiin saareen Sakun kanssa toisessa erässä ja poika pinkoi samantien metsään samaan suuntaan kuin isommatkin olivat menneet. Siellä se pieni mennä vipelsi muiden mukana kuin vanhakin tekijä.

Yhdessä vaiheessa oltiin tutkailemassa sienitarjontaa ja törmättiin sitten varsinaisiin pupujahtilaisiin ja siellähän olikin jo saalista: Sakun ensimmäinen jänö! Siinä mielessä antoisa reissu kyllä, mutta kotiinlähtö ei ollutkaan ihan niin helppoa. Tuuli niin rajusti, että vene pääsi laiturista karkaamaan..aika veikeä olo on katsella saaresta veneen menoa. Onneksi saatiin soitettua apua läheltä ja saatiin vene nopeasti takaisin.

Seuraavaksi ongelmia aiheutti keskimmäisen koiran uppiniskaisuus. Yleensä isoin on se itsepäisin, mutta nyt ei pienempi meinannut millään tulla metsästä pois ja oli sitten saanut töppösensäkin auottua jotenkin. Epäilemme karkeaa kivikkoa syylliseksi. Koira saatiin kuitenkin kiinni ja sitten saatiinkiin arpoa, että joudutaanko uimaan. Mentiin täydellä veneellä pieni matka ja vähän hirvitti. Kaksi meistä jäi lähirannalle koirien kanssa ja selvittiin lopulta kaikki ehjinä - vaan ei kuivina - perille. Että sellainen reissu.

Ärsytyksiä

Nyt *tuttaa. Ihan urakalla. Aika monikin asia ihmisten käyttäytymisessä on alkanut ärsyttää karvaisen perheenlisäyksen myötä.

Ne roskat. Onko se tosiaan niin vaikeaa pitää se karkkipaperi tai räkärätti taskussa seuraavalle roskikselle asti, häh? Hieno on koko ajan olla kieltämässä, kun koira löytää maastosta aarteita. Vielä näidenkin yli tosin menee kaljapullojen rikkominen. En vaan voi ymmärtää. Kesällä oli todella lähellä pienten töppösten satuttaminen, kun lenkkipolulta löytyi läjä lasinsiruja ja näytti vielä siltä kun niitä olisi yritetty peittää. 

Koirien jätökset keskellä tietä. Miksi? Voin rehellisesti sanoa, ettei tämän perheen koirat edes suostu tekemään tarpeitaan tielle, eikä pieninkään tulokas ole edes vahingossa moista tehnyt. Tämäkin on ihan puhtaasti siellä hihnaa pitelevästä päästä kiinni ja jos ei ole intressejä opettaa koiraansa niin sietäisi opetella käyttämään niitä koirankakkapusseja sitten. Joita ei toim. huom. allekirjoittaneella ole koskaan mukana, koska pentu osaa painella metsän puolelle tarpeilleen.

Ihan oikeesti, jotain järkee siihen touhuun.

Koira ja sen kaverit

Jännä huomata miten paljon uusia tuttavuuksia on tullut koiran hankkimisen jälkeen. Ihan vaan sellaisia lenkillä moikattavia on vaikka kuinka paljon ja Sakullakin siis ihan kiitettävästi koirakavereita, joiden kanssa voi välillä lenkillä törmätessä temmeltää hetkisen. Muutaman koirakaverin omistajan kanssa on tullut vaihdettua enemmänkin vinkkejä ja niksejä koiravauvan hoidossa ja koulutuksessa ja se onkin aika hienoa. Tällä alueella asustaa aika paljon koiria, ja olisi vähän harmi jos ei Sakkeus saisi tutustua lajitovereihinsa. Lenkeillä olenkin ottanut sen asenteen, että jos vastaan tuleva koira+omistaja haluaa tutustua, niin sitten tutustutaan. Itse en kuitenkaan änkeä jokaisen vastaantulijan luokse koiran kanssa, sillä kaikki eivät halua jäädä turisemaan, eivätkä kaikki koirat halua tutustua yli-innokkaaseen pentuun.

Perheen pikkumusta on hieman arka yksilö ja haluan välttää sen Sakun kohdalla. Siksipä Sakkeus kulkee mukana joka paikkaan ja saa tutustua lähialueen koiriin ja koiranomistajiin. Tähän mennessä pikkuinen onkin ollut aivan mahdottoman sosiaalinen ja iloinen tapaus. Lähes kaikki otetaan vastaan hännänheilutuksella ja rajattomalla innolla. Pyöräilijät, äänekkäät lapset ja esim. uhkaavan oloiset känniläiset tosin aiheuttavat niskakarvojen pörhistelyä. Pyöräilijöihin ja lapsiin tutustutaan pikkuhiljaa, uhkaaviin yksilöihin ei niinkään.

Sohvanvaltaaja

Perheen keskimmäinen koira vierastaa kameroita ja valokuvausta ja lähtee vipeltämään karkuun. Pienin tulokas ei ole moksiskaan, mutta kaverista on hankala saada muita kuin nukkumiskuvia. Poika on niin nopea liikkeissään, että yleensä lopputulos on tämä:

Paitsi tosiaan silloin kun ollaan nukkumassa tai juuri herätty.

Sohva on paras paikka. Yleensä torkkupeittoa pitää vielä kaivaa ja myllätä sopivaan asentoon. Auta armias jos sohvalla/muulla nukkumapaikalla ei ole mitään irtonaista myllättävää..

Tälläkin hetkellä pikkuinen nukkua tuhnottaa vierassängyllä kylpytakin päällä. Kohta pitkälle metsälenkille.

Karvaturvan unispurtit

Käytiin taas lenkillä metsän sijasta kaupungissa päin. Alkumatka hiekkateitä pitkin meni ihan mukavasti lukuunottamatta kohtaamista kiljuvan ihmispentulauman kanssa. Saku ei tiennyt miten suhtautua pieniin ihmisiin, saati sitten nopeisiin liikkeisiin, koviin ääniin ja yllättäviin säntäilyihin metsästä tielle. Meinasi ottaa hieman taas hepulia, mutta päästiin siitäkin tilanteesta sitten pienen rauhoittelun jälkeen etenemään.

Lenkin loppuosa olikin sitten taas mielenkiintoinen, kun oli enemmän ohikulkijoita ja vähemmän tutkittavaa kuin metsäpoluilla. Onnistui kuitenkin jo paremmin kuin esimerkiksi eilen, eikä säntäilyhepuleita tullut ihan niin paljon. Jeij, edistystä!

Nyt kuulostaisi siltä, että koira vetää unispurtteja (= villiintyy ihan hurjaksi juuri ennen nukkumaanmenoa ja sitten väsähtää), eli kohta taas seuraavan kuvan mukaisiin puuhiin.

Kylkinyhjä

Saku on läheisyyden ja hellyydenkipeä pieni koira ja sen lempipaikka on kylki. Eli siis isännän tai emännän kyljessä kiinni nyhjäämistä harrastetaan ahkerasti. Isännän pelihuoneessa sotapelin mekkalassa on ihan hyvä nukkua, samoin facebookkailevan emon vieressä.

 Eilen nukuttiin yhdessä koko iltapäivän kestäneet päikkärit. Koiralla oli jännä päivä, niin kotona sitten nukutti. Koulun jälkeen annoin pojalle evästä ja sitten painuttiin unille. Karvakuono nukkua rojotti sorkat ojossa puoli kahdeksaan asti ja iltalenkin jälkeen jatkoi sorkat oikosenaan rojottamista. Tänään tuntuisi emolla olevan himpun enemmän energiaa, saa nähdä kuinka hyper on koira noin hyvien unien jälkeen..

Hepulipäivä

Karvakaveri on ollut meillä vasta kohta 3 kuukautta ja kasvanut tänä aikana ihan hurjasti. Ei osaa edes hahmottaa miten pikkuinen se olikaan alussa. Poika tuntuu vieläkin toisaalta hirmuisen pieneltä, mutta voi aww näitä vauvakuvia!

Nyt karvakaveri ottaa unta palloon isännän vieressä sohvalla. Raukka väsytti itsensä lenkillä kun piti lähes jokaisen ohikulkijan kohdalla ottaa pientä hepulia. Ei tuo lenkkeily yleensä ihan noin vaikeaa ole..mikä lie hepulipäivä.

Mikä ihmeen Minimusta?

Tämä on minun ties kuinka mones julkinen blogiyritelmäni. Tällä kertaa blogilla on kuitenkin tietty, rajattu aihe, joten tämähän voi jopa toimia! Ajatus lähti siitä, että huomasin Facebookin tilapäivityksieni olevan hyvin pitkälti koirapainotteisia nyt kun meille on tullut nelijalkaista perheenlisäystä ja heitin ilmoille ajatuksen blogin perustamisesta. Hetken vatvottuani totesin, että no mikä ettei. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Lähipiirini kohahti kun ilmoitimme, että meille tulee koira. En ole tullut tunnetuksi koiraihmisenä ja pitkään pelkäsin varsinkin isompia koiria. Tämä muuttui kun tapasin mieheni kaksi suomenajokoiraa, jotka tosin ovat käytännössä mieheni vanhempien koiria koska siellä asustavat. Puhun silti meidän koirista, koska samaa perhettä ja samaa laumaahan kaikki olemme. Nämä kaksi mustaa ovat niin mainioita kavereita, ettei niitä vaan voi olla rakastamatta. Kumpikin on täysin oma persoonansa, ja vaikka ovatkin suurilta osin melko erilaisia, niin samanlainen lempeä ja ystävällinen luonne siellä on pohjalla.

Heinäkuun alussa meille haettiin sitten minun ensimmäinen koirani ja tästä kaverista olisi tarkoitus kirjoitella. En siis tosiaankaan ole mikään asiantuntija, eikä minulla ole kokemusta juuri muista kuin ajokoirista ja niistäkin vain näistä lähipiirin yksilöistä. Kaikki mitä kirjoitan perustuu täysin omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Maalaisjärkeä saattaa myös olla hippunen mukana, ainakin toivottavasti.