Karvaturvan unispurtit

Käytiin taas lenkillä metsän sijasta kaupungissa päin. Alkumatka hiekkateitä pitkin meni ihan mukavasti lukuunottamatta kohtaamista kiljuvan ihmispentulauman kanssa. Saku ei tiennyt miten suhtautua pieniin ihmisiin, saati sitten nopeisiin liikkeisiin, koviin ääniin ja yllättäviin säntäilyihin metsästä tielle. Meinasi ottaa hieman taas hepulia, mutta päästiin siitäkin tilanteesta sitten pienen rauhoittelun jälkeen etenemään.

Lenkin loppuosa olikin sitten taas mielenkiintoinen, kun oli enemmän ohikulkijoita ja vähemmän tutkittavaa kuin metsäpoluilla. Onnistui kuitenkin jo paremmin kuin esimerkiksi eilen, eikä säntäilyhepuleita tullut ihan niin paljon. Jeij, edistystä!

Nyt kuulostaisi siltä, että koira vetää unispurtteja (= villiintyy ihan hurjaksi juuri ennen nukkumaanmenoa ja sitten väsähtää), eli kohta taas seuraavan kuvan mukaisiin puuhiin.

Kylkinyhjä

Saku on läheisyyden ja hellyydenkipeä pieni koira ja sen lempipaikka on kylki. Eli siis isännän tai emännän kyljessä kiinni nyhjäämistä harrastetaan ahkerasti. Isännän pelihuoneessa sotapelin mekkalassa on ihan hyvä nukkua, samoin facebookkailevan emon vieressä.

 Eilen nukuttiin yhdessä koko iltapäivän kestäneet päikkärit. Koiralla oli jännä päivä, niin kotona sitten nukutti. Koulun jälkeen annoin pojalle evästä ja sitten painuttiin unille. Karvakuono nukkua rojotti sorkat ojossa puoli kahdeksaan asti ja iltalenkin jälkeen jatkoi sorkat oikosenaan rojottamista. Tänään tuntuisi emolla olevan himpun enemmän energiaa, saa nähdä kuinka hyper on koira noin hyvien unien jälkeen..

Hepulipäivä

Karvakaveri on ollut meillä vasta kohta 3 kuukautta ja kasvanut tänä aikana ihan hurjasti. Ei osaa edes hahmottaa miten pikkuinen se olikaan alussa. Poika tuntuu vieläkin toisaalta hirmuisen pieneltä, mutta voi aww näitä vauvakuvia!

Nyt karvakaveri ottaa unta palloon isännän vieressä sohvalla. Raukka väsytti itsensä lenkillä kun piti lähes jokaisen ohikulkijan kohdalla ottaa pientä hepulia. Ei tuo lenkkeily yleensä ihan noin vaikeaa ole..mikä lie hepulipäivä.

Mikä ihmeen Minimusta?

Tämä on minun ties kuinka mones julkinen blogiyritelmäni. Tällä kertaa blogilla on kuitenkin tietty, rajattu aihe, joten tämähän voi jopa toimia! Ajatus lähti siitä, että huomasin Facebookin tilapäivityksieni olevan hyvin pitkälti koirapainotteisia nyt kun meille on tullut nelijalkaista perheenlisäystä ja heitin ilmoille ajatuksen blogin perustamisesta. Hetken vatvottuani totesin, että no mikä ettei. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Lähipiirini kohahti kun ilmoitimme, että meille tulee koira. En ole tullut tunnetuksi koiraihmisenä ja pitkään pelkäsin varsinkin isompia koiria. Tämä muuttui kun tapasin mieheni kaksi suomenajokoiraa, jotka tosin ovat käytännössä mieheni vanhempien koiria koska siellä asustavat. Puhun silti meidän koirista, koska samaa perhettä ja samaa laumaahan kaikki olemme. Nämä kaksi mustaa ovat niin mainioita kavereita, ettei niitä vaan voi olla rakastamatta. Kumpikin on täysin oma persoonansa, ja vaikka ovatkin suurilta osin melko erilaisia, niin samanlainen lempeä ja ystävällinen luonne siellä on pohjalla.

Heinäkuun alussa meille haettiin sitten minun ensimmäinen koirani ja tästä kaverista olisi tarkoitus kirjoitella. En siis tosiaankaan ole mikään asiantuntija, eikä minulla ole kokemusta juuri muista kuin ajokoirista ja niistäkin vain näistä lähipiirin yksilöistä. Kaikki mitä kirjoitan perustuu täysin omiin kokemuksiin ja havaintoihin. Maalaisjärkeä saattaa myös olla hippunen mukana, ainakin toivottavasti.